Hei,
En ole oikein koskaan tykännyt blogspotista. Yksi syy on, että tänne on hyvin hankala/mahdotonta tehdä omaperäisiä ulkoasuja.
Perustin tammikuussa ning. sivustoon oman yhteisön. Sen oli silloin tarkoitus tulla VIP kävijöille, mutta se on nyt toistaiseksi avoinna kaikille vierailijoille. Siihen asti, kunnes saan pääsivuston auki. Sieltä löydät tulevaisuudessa kaikki uutiset yms.
Klikkaa alapuolella olevaa linkkiä, ja vastaanotat kutsuni liittyä osaksi yhteisöä. Nopean ja hyvin yksinkertaisen rekisteröinnin jälkeen pääset myös myöhemmin käsiksi V.I.P materiaaliin. Materiaaliin, jota et löydä muualta.
Huomio
~ Muista: 17 Again saapuu Finnkinoon 6.6! ~
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
SIVUT EIVÄT OLE LOPETTANEET, VAIKKA LÄHELTÄ PITI
Hei,
Tiedän että olen ollut varmasti vuoden huonoin ylläpitäjä viimeiset puolivuotta. Enkä edes lähde selittelemään mitään erityisiä syitä tähän. Olen vain ollut kiireinen ja innostus on ollut tiessään.
Olin jo tavallaan unohtanut tämän sivuston kiireideni keskellä. Muistutus domainin olemassa olosta tuli, kun sain laskun domainin maksusta. En sittenkään ollut vielä valmis kuoppaamaan tätä sivustoa. Yritän vielä kerran.. jospa saisin lopulta tehtyä jotakin, jota olen suunnitellut ties kuinka kauan. En lupaa aikataulua tms. Toivottavasti pian :)
HUOM! En tiedä minkä joku esiintyy esim. nimimerkillä ZE<3, esittäen minua? En ole perustanut uusia fanisivuja. Tai tehnyt muutakaan mitä tuo nimimerkki väittää minun tehneen. On siinäkin tapa mainostaa joitakin sivuja.
En muista nyt cbox:n salasanaa, joten en voi mennä poistamaan noita viestejä. Yritän selvittää sen mahdollisimman pian :)
Ainiin, Wilma ei ole enää mukana. Olen jälleen ainoa ylläpitäjä.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Zac pääsee jakamaan Golden Globe palkinnon
Sunnuntaina (11. päivä) jaetaan Golden Globe-palkintoja (suom. Kultaisia maapalloja). Ne ovat elokuva- ja televisioalan arvostetuimpia vuosittain jaettavia palkintoja.
Palkinnon jakajiksi on valikoitu aina viihdealan tähtiä, ja eilen ET (Entertainment Tonight) ilmoitti, että Zac Efron on varmistunut yhdeksi palkinnon jakajaksi.
Aikaisemmin palkintojen jakajiksi on ilmoitettu mm. Jonas Brothers, Blake Lively ja Hayden Panettiere.
Viime vuonna koko juhla jouduttiin perumaan käsikirjoittajien lakon takia, joten nyt gaalasta uskotaan tulevan entistä hohdokkaampi.
Psth. Alapuolella on vielä hauska video, jonka olettekin jo saattaneet nähdä jossain ;)

perjantai 2. tammikuuta 2009
Rakastetuin julkkis - #5
Vanessa sijoittui hyvin Popstar.com sivuston 'Rakastetuin julkkis' äänestyksessä.
1. Jonas Brothers
2. Robert Pattinson
3. Nick Jonas
4. Stephenie Meyer
5. Vanessa Hudgens
6. Joe Jonas
7. Kristen Stewart
8. Taylor Lautner
8. Kevin Jonas
9. Miley Cyrus
10. Demi Lovato
...
17. Zac Efron
Alapuolella on vielä hyvän uuden vuoden toivotukset Zacilta ja Vanessalta. Hieman myöhässä, sorry :/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)