Huomio

Yritämme tehdä vielä kerran paluuta :)

~ Muista: 17 Again saapuu Finnkinoon 6.6! ~

maanantai 6. lokakuuta 2008

Sivusto nukahti, Blogi heräsi

Tiedän että olen ollut viimeiset kuukauden varmasti maailman huonoin sivujen ylläpitäjä - ainakin Suomen huonoin. Unohdetaan nyt selitykset - en ole vain yksinkertaisesti jaksanut päivittää, ja hyvin harvoin olisin edes ehtinyt.

Haluaisin ehdottomasti uusia ulkoasun, mutta siihen ei tuntunut löytyvän koskaan aikaa. Joka kerta kun ehdin tietokoneelle oli valtaisasti uutisia, jotka piti päivittää. Sen jälkeen kello näytti jo niin paljon, että oli pakko päästä nukkumaan. Ja sama toistui joka päivä.

Olen tehnyt fanisivuja jo yli kolme vuotta, ja kaikki fanisivut olen rakentanut ja pitänyt pystyssä aivan yksin. Yhteistyökumppaneiden satunnaista apua koodien yms. kanssa lukuunottamatta en ole huolinut apua sivujeni ylläpitoon.

Nyt on kuitenkin aika viisastua. Tiedän, että jos jatkan näin (aivan yksin), kohta nämä sivut kuolevat lopullisesti.

Haluan ehdottomasti kiittää Wilmaa (ei oikea nimi), joka on päivittänyt tämän sivuston YouTube profiilia hyvin ahkerasti. Yritämme nyt yhdessä Wilman kanssa kirjoittaa tänne kaikki uutiset. Niiden kirjoittaminen ei kuitenkaan ole enää vain minun harteillani, joten minulle jää aikaa uudistaa tuota sivustoa, ainakin ulkoisesti. Sisältökin kaipaisi kyllä pientä päivitystä - katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tulleessan.

Ei kommentteja: