
Zac sai eilen kokea julkisuuden ja suosion varjopuolet, kun keski-ikäinen mies"fani" yritti hyökätä tähden kimppuun.
Mtv3 Viihdeuutiset ovat myös uutisoineet asiasta - värittäen hieman tarinaa.
Luin tästä samasta aiheesta hyvin monelta eri sivulta, ja saatuani kuvat pystyin vasta kirjoittamaan tämän tekstin. Siksi tämän postittamisessa kesti odotettua kauemmin.
Keskiviikkona HSM-tähdet olivat lähteneet katsomaan Josh Harttnetin tähdittämää 'Rain Man' näytelmää. Kun Zac oli poistumassa Apollo teatterista Vanessan kanssa, "joku mies seisoi juuri sen oven edessä, josta Zac ja Vanessa olivat tulossa ulos", sivusta seuraaja kertoi Daily Mail:lle. "Mies rupesi kurkoittelemaan, yrittäen kovasti tarttua kiinni Zacin hiuksiin. Kaikki muuttui jotenkin sekavaksi."
Paikalliolijat kertoivat ahdistelijan osoitelleen ja huudelleen Zacille kaikenlaista, ennen kuin hänen turvamiehensä saivat tähden turvallisesti autoon.
"Heidän täytyi työntää Zac autoon, mutta yhdessä vaiheessa näytti siltä kuin häirikkömies olisi työntynyt autoon Zacin mukana." paikalta kerrotaan.
Vanessa näytti järkyttyneen tilanteesta eniten.
Zac, Vanessa ja muut HSM-tähdet nähtiin kuitenkin myöhemmin illalla syömässä yhdessä Floridita -nimisessä ravintolassa, Sohossa.
Ravintolassa syömässä ollut asiakas kertoi, että oli porukka oli selvästi jättänyt aikaisemman välikohtauksen taakseen, lisäten: "Zac näytti varsin rennolta".
Zac ei vahingoittunut välikohtauksessa, hän on puhunut turvamiehilleen tapauksesta, ja hyökkäyksestä ei tehdä ilmoitusta poliisille.
Kuvia voit katsoa galleriastamme!
1 kommentti:
heey you! great page !:) aam ... when can i byu the magasin people in the store? plzz answer or sen me a mail , snygg_n@hotmail.com big hugs :)
Lähetä kommentti