Suomalaiset kriitikot ovat myös ottaneet elokuvan hampaisiinsa ja arvostelleet sitä kovalla kädellä, antaen lähes murska tuomiot. Elokuvaa on moitittu juonen puuttumisesta ja siirappimaisesta teemasta. Siitä puuttuu draama ja seksi. Parhaimmillaan tuore musikaali on ansainnut kolme -tähteä.
Toistaiseksi potiivisimmasta arvostelusta vastasi Stara, jonka arvostelusta löytyi kuitenkin muutama asiavirheitä.
Tarina on läpeensä ennalta-arvattava ja sävellykset pahimman latteusluokan purkkapoppia.
Mtv3 .fi
High School Musical 3: Senior Year on kummallinen yhdistelmä poikabändin musiikkivideota, parishiltonismia ja Bollywood-elokuvaa.
Kukaan ei juo kaljaa, harrasta esiaviollista seksiä tai hitleröi sammunutta kaveriaan.
Plaza.fi
Musikaalinumerot kuljettavat tarinoita eteenpäin - mutta kun tarinaa ei ole, ne vain pitkittävät päämäärätöntä palloilua.
V2.fi
Teiniromanssihattaran nielisi helpommin, jos imelyyden keskellä olisi edes pieni särö.
Nyt.fi
Tietoisuus hitin tekemisestä näkyy paikoin pahastikin, eikä Kenny Ortega ole oppinut yhtään paremmaksi ohjaajaksi. Tarinaa kannatteleekin nuorten tähtien suunnaton energia: he laulavat ja varsinkin tanssivat paremmin kuin koskaan - vaikka kappaleet haihtuvatkin saman tien mielestä.
Viihde Imperiumpi
Romukoppaan ongelma-asettelut ja juonenkäänteet. Sekä murheet: musikaali ilman yhtään pahista ei täytä edes sadun kriteereitä ja sankaritkin (Zac Efron) saa prinsessan (Vanessa Hudgens) ja puoli valtakuntaa heti alussa.
Metro -lehti (24. Lokakuuta - N:O 210)
Leffan musiikkiin on panostettu hyvin, sillä mukana on jopa selviä hittibiisejä. High School Musical 3 : Senior Year on valloittava paketti iloa, tanssia ja hyvää musiikkia.Ilmeisesti kriitikot ovat unohtaneet, että kyseessä on tosiaan Disney elokuva.
Stara.fi
Jos haluaa katsoa seksististä, draamamaista ohjelmaa, kehoitan suuntaamaan katseen esim. Gossip Girlin -tyyliseen ohjelmaan. (Tarkoituksenani ei ole missään tapauksessa haukkua sarjaa, joka on yksi suosikeistani, mutta siinä sarjassa esitetään juuri semmoisia asioita joita kriitikot ilmeisesti odottivat tästä elokuvasta - kunnon draamaa, kunnon toimintaa).
Kehuja saivat kuitenkin upeat tanssiosuudet, jotka olivat kuulemma ainoa syy pysyä elokuvassa hereillä.
Pitää muistaa, että myös High School Musical sai Suomessa varsin laimeat arvostelut, mutta on niistä huolimatta noussut yhdeksi maailman rikkonut ennätyksiä eri puolilla maailmaa, eri listoilla ja ansainnut varsin merkittäviäkin tunnustuksia.
Annetaan nyt niiden arvostelujen mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Kriitikot kertovat elokuvastaan vain oman mielipiteensä, meillä on omamme. Ja kriitikoista huolimatta elokuva on rikkonut jo ennätyksiä.
Psth: Olen (Zena) edelleen tuttuun tapaani kiireinen tahollani ja Wilma täytti juuri 18, joten se taitaa pitää tytön kiireisenä.
3 kommenttia:
Ne kriitikot ei ehkä ole ymmärtäneet, että kysseessä on _kolmas_ elokuva, ja että tosiaankin disneyleffa, joten kauheesti "rajuja" kohtauksia ei ole. Ja mielestäni ne muut leffat olis pitäny nähdä ennenku voi arvostella, että "sama juoni"..
leffassa EI ollut sama juoni, mutta kun on ongelma, niin ei voi hogata sitä-.-'
Miten aikuiset (uskoisin olevan aikuisia) kriitikot viitsivät edes odottaa seksiä ja draamaa High School Musical -nimisestä musikaalista, jonka tuottajana toimii Disney? Voisivat nyt ottaa realistisuuden kehiin aikuismaisesti. Muut mielipiteet ymmärrän, mutta en tätä seksiin ja draamaan viittaavaa. Noh, jokaisella mielipiteensä, joten ei niitä haukkua voi saatikka kiistellä niistä. Ihmetyttää siitä huolimatta.
Mutta aivan kuten Zena sanoi, jätetään kriitikoiden mielipiteet omaa arvoonsa ja antaa meidän fanien hehkuttaa ja fiilistellä leffoja katsellessa ja biisejä kuunnellessa. :)
Ja kuten joku juuri JJ:ssä (justjared.com) taisikin kommentoida kun kysyttiin mielipiteitä HSM 3, harva kriitikko ymmärtää mitä kolmas osa merkitsee tässä tapauksessa - elokuva on päätös yhdelle tarinalle kahden elokuvan jälkeen, tarkoitus ei ole järähdyttää maailmoja kummallisilla juonteilla, vaan nimenomaan päättää rakastettu "sarja". ;)
Lisäksi kuinka moni kriitikko pystyy ajatuksellisesti tulemaan sille tasolle, jolle elokuva suuntautuu ja kuinka moni heistä on nähnyt aikaisemmat osat tai ylipäätään muistaa kyseessä olevan Disneyn tuottama elokuva (siveä juoni huomioiden pienet katsojat ja onnellinen loppu) osaten siten ottaa huomioon juuri nämä seikat. Nimenomaan - harva. ;)
Antaa kriitikoiden tehdä työnsä, ja miten se yleensä meneekään, se mistä kriitikot pitävät, eivät menesty kummasti ja taas eivät pidä, menestyvät... Nautitaan täysin palkein vain tästä itse!
7 Päivää lehdessä taisi muuten saada neljä tähteä ellen väärin muista!
Lähetä kommentti